Valikko Sulje

Ammattiliitto Pro murjoo KotiDatan mainetta ja työntekijöitä keskellä yt-neuvotteluja

Suomen Kotidata Oy joutui aloittamaan yt-neuvottelut torstaina 3.12.2020. Neuvottelut kestävät vähintään 14 päivää, eli ratkaisuja ei ole vielä tehty.

Neuvottelujen aikana yhtiö on joutunut ammattiliitto Pron virheellisten mediatiedotteiden kohteeksi.
– Lain mukaan yt-neuvotteluiden aikana ei saa palkata uusia työntekijöitä sellaisiin tehtäviin, jotka soveltuisivat mahdollisten irtisanomisten, osa-aikaistusten tai lomautusten vaikutuspiirissä oleville. Tätä määräystä noudatamme tietenkin tarkasti. Emme palkkaa työntekijöitä neuvottelujen aikana, koska tilanne on täysin kesken, kertoo operatiivinen johtaja Minna Lassila.

Silti rekrytointi-ilmoituksia saa julkaista, koska niiden avulla ennakoidaan tulevaisuutta. Tämä on lain mukaista, sillä työpaikkailmoitukset eivät sinällään välttämättä johda uusien ihmisten palkkaamiseen.
– Jos uusia työpaikkoja avautuu, niitä tarjotaan työsopimuslain mukaan ensisijaisesti vanhoille työntekijöille. Vasta siinä tapauksessa saatamme palkata uusia, jos nykyiset työntekijät eivät halua ottaa työpaikkoja vastaan esimerkiksi toisilta paikkakunnilta, Lassila täsmentää.

KotiData hyödyntää yt-neuvotteluissa juristien asiantuntemusta, jotta kaikki sujuisi oikein ja lain mukaan. Yt-neuvottelut koskevat tiettyjen toimipisteiden ja lähituen henkilöstöä, riippumatta työntekijöiden järjestäytymisestä.
– Käytännössä vaikka ihminen ei olisi Pron jäsen, hän voi olla yt-neuvotteluiden piirissä. On tietenkin äärimmäisen kivuliasta, että myös järjestäytymätön yksilö kärsii Pron perusteettomista vaatimuksista, Lassila kuvailee.

KotiData noudattaa kaupan alan työehtosopimusta, ja tämän työtuomioistuin on päätöksellään vahvistanut.
– Maksamme itse asiassa bonusjärjestelmämme myötä enemmän palkkaa kuin kaupan alan vähimmäispalkka edellyttäisi, Lassila tarkentaa.

– Pro vaatii, että asiakasneuvojillemme maksettaisiin ict-insinöörien palkkaa, mutta se on valitettavasti liiketoiminnallisesti mahdotonta. Työntekijämme kuuluvat palvelualojen ammattiliiton PAM:in neuvottelemaan kaupan alan työehtosopimukseen.

Yt-neuvottelujen aika on ollut raskasta kaikille osapuolille.
– Olemme äärimmäisen surullisia siitä, että tilanne on päätynyt yt-neuvotteluihin. Pron pitkään jatkunut lakkoilu on johtanut siihen, että emme ole pystyneet suoriutumaan tavoitteistamme ja velvoitteistamme. Niinpä tilanne on johtanut meillä yt-neuvotteluihin, joista kaikki kärsivät. On moraalisesti kestämätöntä, että Pron mielivallan uhreina ovat hyvät työntekijät, pitkäaikaiset asiakassuhteet ja lakia noudattava perheyritys.

Lisätiedot:
Minna Lassila, Suomen Kotidata Oy
Operatiivinen johtaja
puh 0400 504 622